Siirry suoraan sisältöön
Search
Close this search box.

Jalkapallo

Kaikki jalkapallosta Suomessa
jalkapallon pelaajat
Jalkapallo on suosittu urheilulaji, jota pelataan ympäri maailmaa. Lajin harrastajamäärä on valtava, mutta lisäksi urheilulajia seurataan aktiivisesti sekä pelikentillä että television ja verkon välityksellä. Laji on suosituin urheilulaji monissa Euroopan, Latinalaisen Amerikan, Afrikan ja Aasian maissa. Yksi jalkapallon suosion salaisuuksista on se, että sitä on helppo harrastaa. Peliin tarvitaan vähän varusteita ja toisaalta lajin seuraaminen on helppoa. Jalkapalloon liittyy myös paljon tunteita ja jännitystä. Vuosittain pelataan paljon pelejä, tehdään vedonlyöntejä ja jännitetään suosittujen pelaajien toimintaa niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.

Jalkapallo Suomessa

Jalkapallo on suosituin urheilulaji Suomessa tarkasteltaessa rekisteröityneiden pelaajien määrää. Vaikka jääkiekko ja salibandy ovat Suomessa myös suosittuja lajeja, jäävät niiden harrastajamäärät kuitenkin jalkapalloa alhaisemmiksi. Palloliiton mukaan jalkapalloa harrasti vuonna 2021 yli 135 000 rekisteröitynyttä pelaajaa. Erityisesti tyttöjen ja aikuisten harrastajien määrät ovat kasvaneet viime vuosina. Myös futsalin harrastajamäärät ovat kasvaneet. Jalkapallo on monipuolinen laji, jota voi Suomessa harrastaa ympäri vuoden.

Suomi ei ole historiallisesti pärjännyt koskaan jalkapallossa kovin hyvin. 1990-luvulta lähtien Suomessa jalkapallon taso on kuitenkin noussut ja toisaalta yhä enemmän suomalaisia pelaa nykyään kansainvälisillä pelikentillä. Jari Litmanen ja Sami Hyypiä ovat kautta aikojen tunnetuimpia suomalaisia jalkapallon pelaajia ja heidän myötään laji on myös nostanut edelleen suosiotaan.

Pokaali ja jalkapallo

Jalkapallokisat

Jalkapallon kansallisia sarjoja pelataan ympäri maailmaa. Euroopassa tasokkaimpina sarjoina pidetään Englannin Valioliigaa, Saksan Bundesliigaa, Italian Serie A:ta sekä Espanjan Primera Divisionia. Nämä sarjat houkuttelevat huippupelaajia ympäri maailmaa ja niitä seurataan myös julkisuudessa näkyvästi. Euroopan sarjojen lisäksi esimerkiksi Brasilian ja Argentiinan sarjat ovat tasokkaita. Kansallisten sarjojen lisäksi Euroopan mestarien liiga, MM-kisat ja olympialaiset ovat suosittuja tapahtumia.

Suomessa jalkapallon korkein sarja on Veikkausliiga. Lisäksi valtakunnallisesti pelataan ykkös- ja kakkostason sarjoja sekä piiritasolla useita sisäisiä sarjoja. Suomen maajoukkue Huuhkajat on osallistunut useisiin kansainvälisiin peleihin ja pärjännyt viime vuosina aiempaa paremmin. Tämä on myös osaltaan lisännyt suomalaisen jalkapalloilun tunnettavuutta myös maailmalla.

Jalkapallon seuraaminen Suomessa

Jalkapallo on helposti seurattava peli. Sitä voi seurata Suomessa pelikenttien laidalla sekä televisiosta että verkosta. Palloliiton ylimpien tasojen otteluihin on monesti pääsymaksu, joka on kuitenkin kohtuullinen ja samaa tasoa kuin muihin vastaaviin urheilutapahtumiin.

Jalkapallon EM

Jalkapallon EM-kilpailut järjestetään joka neljäs vuosi. Euroopan jalkapalloliitto (UEFA) järjestää turnauksen, jossa on mukana 24 joukkuetta. Saksa ja Espanja ovat kilpailuissa historiallisesti menestyneet hyvin. Suomen miesten jalkapallojoukkue on päässyt mukaan EM-lopputurnaukseen vain kerran vuonna 2021.

Jalkapallon MM

Jalkapallon MM-kilpailut järjestetään myös joka neljäs vuosi. Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa järjestää tämän urheilutapahtuman, joka on maailman seuratuimpia tapahtumia olympialaisten ohella. Brasilia on turnauksen menestynein maa, mutta myös eurooppalaiset ja eteläamerikkalaiset maat ovat voittaneet maailmanmestaruuksia. MM-kilpailut ovat suosittu tapahtuma, jossa jalkapallo on tapahtuman keskiössä, mutta kilpailuihin liittyy myös paljon muuta oheistapahtumaa. MM-kilpailut saavat paljon julkisuutta ja niitä seurataan aktiivisesti ympäri maailmaa. Suomi ei ole koskaan selviytynyt miesten MM-turnaukseen.

Muut pelit televisiossa

Olympialaisia voi seurata television pääkanavilta yleensä MM- ja EM-kilpailuiden lisäksi. Muuten jalkapallopelejä voi pääsääntöisesti seurata maksullisilta tv-kanavilta. Jalkapallon mestarien liiga ja Eurooppa-liiga ovat tärkeitä jalkapallon tapahtumia Euroopassa. Vuodesta 2000 lähtien Mestarien liigan voittaja on kohdannut Eurooppa-liigan voittajan EUFA Super Cupissa.

Jalkapallotulokset

Jalkapallopelien tulokset on helppo tarkastaa verkosta. Monet verkkosivustot pitävät yllä tuloksia reaaliaikaisesti. Suomessa Palloliitto hallinnoi ylimpien sarjatasojen pelejä ja pelien tulokset ovat nähtävissä verkossa Palloliiton sivujen lisäksi myös useilla muilla urheilu- ja vedonlyöntisivustoilla. Myös alempien piiritason pelien tulokset löytyvät verkosta. Täten myös oman paikallisseuran otteluiden tuloksia on helppo seurata verkosta jopa lähes reaaliaikaisesti.

Jalkapallo herättää kiinnostusta ja siten paljon tuloksia ja tietoa löytyy virallisten sivustojen lisäksi myös uutisista ja sosiaalisesta mediasta. Ihmiset jakavat usein tietoa peleistä ja niiden tunnelmasta myös sosiaalisen median kanavissa. Suurten kilpailujen ja turnausten aikaan ei useinkaan voi välttyä kuulemasta tai näkemästä tärkeiden pelien tuloksia tai tunnelmia katsomosta.

Lajin harrastaminen

Jalkapalloa voi harrastaa Suomessa ja maailmalla helposti, sillä sen harrastamiseen tarvitaan vähimmillään vain jalkapallo. Kaiken kaikkiaan jalkapallon harrastajia arvioidaan Suomessa olevan jopa puoli miljoonaa.
jalkapallo

Jalkapalloseurat

Maailmalta löytyy useita tunnettuja jalkapalloseuroja. Tunnettuja eurooppalaisia jalkapalloseuroja ovat esimerkiksi Real Madrid, Barcelona sekä brittiläiset joukkueet Manchester United, Chelsea, Arsenal ja Liverpool. Saksalaisista joukkueista Bayern München on tunnetuin joukkue, kun taas AC Milan on Italian tunnetuin joukkue. Suomessa Helsingin Jalkapalloklubi HJK on tunnetuin ja vanhin seurajoukkue.

Tiesitkö, että maailman kymmenestä tunnetuimmasta urheiluseurasta yhdeksän on jalkapallojoukkueita? Talouslehti Forbesin tekemän tutkimuksen mukaan vain jääkiekkoseura Los Angeles Lakers ylsi tälle listalle jalkapallon ulkopuolisena seurana. Tämä kertoo paljon jalkapallon suosiosta ja siitä, että laji on todella suosittua ympäri maailman. Listalle ei yltänyt yhtään seuraa Euroopan ulkopuolelta, vaikka jalkapallo onkin suosittua myös muualla maailmassa.

Vedonlyönti jalkapallosta

Vedonlyönti jalkapallosta

Jalkapallo on suosittu vedonlyöntikohde eikä ihme, sillä se tarjoaa paljon jännitystä ja elämyksiä. Vedonlyöntikohteena jalkapallo on monipuolinen ja vetoa voi lyödä useilla pelisivustoilla monenlaisista turnauksista, peleistä ja yksittäisistä peleistä.

Vinkit vedonlyöntiin

Jalkapallo on jännittävä peli. Vaikka maaleja pelissä tehdään moneen muuhun urheilulajiin verrattuna vähän, yllätyksiäkin tapahtuu. Odottamattomilla tapahtumilla voi olla merkittävä vaikutus pelin lopputulokseen ja voittokertoimet voivat joskus olla yllättävänkin korkeita. Jalkapallossa ennakkosuosikki voi joskus yltää vain tasapeliin tai jopa hävitä. Tällöin voittokertoimet voivatkin peleissä nousta olennaisesti. Tämä voi taas tarjota hyviä voiton mahdollisuuksia.

Jalkapallo on joukkuelaji, mutta usein suuret tähtipelaajat saavat osakseen suurta julkisuutta. Kyse on kuitenkin joukkueen suoriutumisesta ja siten joukkue kokonaisuutena ratkaisee eivätkä yksittäiset pelaajat. Loukkaantumiset ja poissaolot voivat muuttaa asetelmaa, mutta yksittäisen pelaajan poissaololla ei yleensä ole kuitenkaan kovin merkittävää vaikutusta.

Vedonlyönnissä on hyvä huomioida useita tekijöitä. Kotikenttä on usein vahvuus, sillä kotijoukkue saa tyypillisesti enemmän kannustusta ja tuntee paremmin kentän ominaisuudet. Toisaalta vieraskentällä voidaan tuntea enemmän epävarmuutta, mutta toisaalta myös joskus vähemmän onnistumisen paineita. Moni tekijä vaikuttaa menestykseen.

Jalkapallo live

Jalkapalloa voi seurata livenä verkossa kuten montaa muutakin urheilulajia. Mukana on useita jalkapallosarjoja, liigoja, cupeja ja turnauksia. Lopputuloksen lisäksi voi veikata useita muita asioita ja siten valikoimaa riittää tässäkin suhteessa. Toisaalta pelejä löytyy erilaisin voittokertoimin ja tasausmahdollisuuksin. Jokaiselle varmasti löytyy jotakin.

Jalkapallon live on myös mahdollisuus kokoontua yhteen muiden jalkapalloa seuraavien henkilöiden kanssa, seurata suosikkipeliä sekä viettää aikaa yhdessä. Jalkapallon live-lähetys on myös mahdollisuus miettiä viime hetken siirtoja pelien suhteen ja vaihtaa suunnitelmia jopa pelin edetessä. Peliä voi jännittää reaaliajassa, vaikka se pelattaisiin toisella puolella maapalloa. Verkon välityksellä pelin seuraaminen on entistä helpompaa eikä omalta kotisohvalta juurikaan tarvitse välttämättä poistua.

Jalkapallo tarjoaa paljon mahdollisuuksia asiaan perehtyneille harrastajille. Jalkapallon joukkueita analysoimalla voi löytää kunkin joukkueen vahvuudet ja heikkoudet. Omat analysointitavat hioutuvat varmasti vuosien myötä, mutta todelliselle jalkapallon tietäjälle laji voi tarjota myös taloudellisia mahdollisuuksia vedonlyönnin myötä. Toisaalta myös häviämisen riski on aina olemassa ja omat rajat on myös hyvä tunnistaa.

Jalkapallo - suosituimmat suomalaiset pelaajat

Suomalaiset jalkapallon pelaajat ovat aina kiinnostaneet yleisöä Suomessa ja myös Suomen rajojen ulkopuolella. Jari Litmanen on kaikkien aikojen tunnetuin suomalainen pelaaja, mutta myös moni muu jalkapalloilija tunnetaan Suomessa hyvin.
jalkapalloilija
Veikkausliiga 2022

Jalkapallo - pitkä historia myös Suomessa

Jalkapallo on lähtöisin Britanniasta, jossa se kehitettiin 1800-luvun loppupuolella. Suomessa jalkapalloa alettiin pelaamaan 1890-luvulla ja muiden maiden tapaan se saapui Suomeen englantilaisten merimiesten ja ulkomailla lajiin tutustuneiden suomalaisten kautta.

Suomen jalkapallomaajoukkue

Suomen jalkapallomaajoukkue tunnetaan myös nimellä Huuhkajat. Suomen jalkapallomaajoukkue osallistui ensimmäisiin MM-kisojen karsintoihin vuonna 1938 ja ensimmäisiin EM-karsintoihin vuonna 1968. Menestystä jalkapallo ei kilpailuissa juurikaan ole Suomelle tuonut. Kesäolympialaisissa vuonna 1912 Suomen maajoukkue saavutti parhaimman sijansa koskaan ja oli turnauksessa neljäs. Tämä onkin jäänyt historiassa maamme parhaaksi saavutukseksi.

Suomen jalkapallon taso on noussut viime vuosina ja useissa kansainvälisissä peleissä Huuhkajat ovat pelanneet hyvin jopa maailman parhaimmistoa vastaan. Tasoa ovat nostaneet useat ulkomaalaiset pelaajat, jotka ovat tulleet Suomeen pelaamaan jalkapalloa. Näin kansallisten sarjojen taso on noussut. Toisaalta useat suomalaiset pelaajat ovat päässeet ulkomaille pelaamaan tunnettuihin seuroihin ja siten päässeet myös oppimaan ja kokemaan jalkapallon todellisia tähtihetkiä maailman tunnetuimmissa jalkapalloseuroissa. Jalkapallo on tarjonnut useita menestymisen mahdollisuuksia Suomen parhaille pelaajille.

ikoni

Missä seurata maajoukkueen otteluita?

Maajoukkueen peleissä on yleensä aina ylimääräistä jännitystä. Onhan kyse Suomen joukkueesta ja arvokisamenestyksestä. Jalkapallo yhdistää suomalaisia erityisesti maajoukkueen otteluissa. Kaikki kannustamme kuitenkin samaa joukkuetta. Maajoukkueen pelejä voi seurata yleensä televisiosta sekä verkon välityksellä. Maajoukkueen tunnelmia voi seurata myös sosiaalisesta mediasta sekä uutislähetyksistä. Suomessa maajoukkueen pelejä on usein pelattu Helsingissä olympiastadionilla. Tapahtumat ovat olleet suosittuja ja niihin on liput usein myyty nopeastikin loppuun.

Suomen maajoukkueen jalkapallopelejä voi toki seurata myös ulkomailla. Todelliset jalkapallon seuraajat matkustavat ulkomaille seuratakseen Huuhkajien pelejä myös kauempana kotoisasta Suomesta. Tunnelma vieraskentillä on erilainen ja joskus ehkä vasta paikan päällä voi aistia todellisen kansainvälisen tunnelman ja ymmärtää, miten intohimoista jalkapallon seuraaminen voikaan olla ympäri maailmaa. Urheilu todellakin voi yhdistää ihmisiä myös kansainvälisesti.

Pokaali

Jalkapallo - termit tutuiksi

Yleisimmät jalkapallotermit kannattaa ottaa haltuun. Mitä ne sitten ovat? Pelipaikat ja yleisimmät pelitilanteet ovat tärkeimpiä termejä. Hyökkääjät sijoittuvat pelikentällä lähtötilanteessa ylimmäksi ja he johtavat hyökkäystä vastustajan maalille. Vastaavasti puolustajat keskittyvät erityisesti puolustamaan omaa maalia. Pelin erikoistilanteita ovat kulmapotku, sivurajaheitot, vapaapotkut ja aloitus- sekä rangaistuspotkut.

Miksi jalkapallo on suosittu laji Suomessa?

Ehkä yksi suurimmista jalkapallon suosion salaisuuksista on se, että sitä voi harrastaa matalalla kynnyksellä. Jalkapallo vaatii vain vähän varusteita ja sitä voi harrastaa urheilukentillä ympäri Suomea. Toisaalta pelin idea on yksinkertainen ja sitä on helppo seurata vähemmälläkin lajitietämyksellä.

ikoni

Vähän menestystä maailmalla

Jalkapallo on suosittu laji maailmalla ja miljoonat ihmiset ympäri maailmaa harrastavat lajia. Siten myös kilpailu on kovaa, kun lajia voidaan harrastaa missä tahansa. Toisaalta laji on saavuttanut suuren suosion maailmalla ja monessa maassa kilpailua riittää kansallisellakin tasolla kansainvälistä tasoa unohtamatta. Suomi ei ole juurikaan menestynyt kansainvälisissä kilpailuissa vuoden 1912 olympialaisten neljättä sijaa lukuun ottamatta. Yksittäiset pelaajat ovat loistaneet kansainvälisissä joukkueissa, mutta maajoukkue vielä odottaa menestystään.

ikoni

Television jalkapallo-ottelut

Suomessa jalkapallo on suosittu laji ja pääasiassa kesäaikaan sitä voi joskus seurata myös yleisiltä televisiokanavilta. Kansallisen tason otteluista yleensä pääsarjojen loppuottelut uutisoidaan. Toisaalta Huuhkajien otteluita voi usein myös seurata televisiosta. Todelliselle jalkapallon seuraajalle löytyy valikoimasta myös maksullisia urheilukanavia, jotka tarjoavat säännöllisesti myös jalkapallo-otteluita kotikatsomoon.

ikoni

Rakkaudesta lajiin

Jalkapallo on monipuolinen laji, joka kehittää monipuolisesti kuntoa. Lajia on helppo seurata ja toisaalta jalkapallossa menestyvät pelaajat saavat usein paljon julkisuutta osakseen. Kukapa ei tietäisi Lionel Messiä tai Cristiano Ronaldoa? Laji houkuttelee osakseen myös paljon vapaaehtoisia työntekijöitä rakkaudesta lajiin. Monelle ihmiselle se on elämäntapa ja hyvä harrastus.

ikoni

Lyö vetoa ja jännitä ottelusta

Jalkapallo on suosittu vedonlyöntikohde. Vaihtoehtoja löytyy moneen lähtöön ja erilaisia sarjoja ja pelejä on seurattavissa ympäri maailmaa. Valitse vain mieleisesi ottelu ja jännitä miten omat veikkaukset osuvat kohdalleen. Jalkapallossa välillä myös tapahtuu myös yllätyksiä, joten vedonlyönti voi tarjota joskus yllättävänkin hyviä voittomahdollisuuksia. Peliin voi mahtua monenlaisia tilanteita ja käänteitä eivätkä ennakkoasetelmatkaan aina pidä paikkaansa. Jalkapallo tuo sopivasti jännitystä elämään.

Jalkapallo Suomen stadioneilla ja kentillä

Jalkapalloa voi pelata urheilukentillä ympäri Suomea. Jalkapallostadioneista tunnetuimpia ovat Helsingin olympiastadion, Kupittaan jalkapallostadion Turussa, Myyrmäen jalkapallostadion Helsingissä, Raatin stadion Oulussa, Tampereen stadion sekä Töölön jalkapallostadion. Lisäksi ympäri Suomea löytyy useita muita pienempiä kenttiä, joilla lajia pelataan. Usein jalkapallostadionit ovat yleisurheilukenttien yhteydessä. Koska lajin suosio on suuri, jalkapallo pelataan usein suurimmilla areenoilla. Tällöin suurempikin yleisö pääsee ottelua seuraamaan.

Jalkapallo on monipuolinen peli, johon myös erilaiset pelialustat tuovat oman vivahteensa. Jalkapalloa voi pelata niin nurmikolla kuin hiekkakentälläkin. Pelaajat kyllä tottuvat erilaisiin alustoihin, mutta myös kentällä voi olla joskus vaikutusta onnistumiseen. Kokeneet pelaajat kyllä osaavat pelata jokaisella alustalla, mutta joskus erilainen kenttä vaatii myös enemmän totuttelua. Joskus myös sääolosuhteet saattavat haitata pelin etenemistä. Maailmalta löytyy kuitenkin myös katettuja kenttiä, joita eivät edes sateet tai myrskyt haittaa.

Jalkapallo Helsinki

Helsingissä jalkapalloa voi harrastaa ympäri kaupunkia. Suomen tunnetuin ja vanhin jalkapalloseura HJK on Helsingistä. HJK:n pelejä voi seurata Töölön jalkapallostadionilla paikan päällä. Ympäri kaupunkia löytyy myös useita muita kenttiä, joilla jalkapalloa pelataan. Jalkapalloa voi myös harrastaa lukuisissa urheiluseuroissa Helsingissä. Pääkaupunkiseudulla sarjoja löytyy puulaakista aktiiviharrastajiin muuta maata enemmän. Lajin harrastaminen ei siten jää ainakaan seuroista tai kenttien lukumäärästä kiinni.

Helsingissä on hyvät puitteet harrastaa jalkapalloa siinä missä montaa muutakin urheilulajia. Haaste on kuitenkin kenttien käyttömaksut, jotka saattavat nousta melko hinnakkaiksi pääkaupungin hintatason takia. Täten jalkapallon harrastaminen ei ole edullista pääkaupunkiseudulla ainakaan seuratoiminnassa. Helsingin kaupunki tarjoaa kyllä kohtuuhintaisia liikuntapaikkoja, mutta kaikille halukkaille harjoitusvuoroja ei aina riitä. Yksityisissä tiloissa harrastusmaksut usein kohoavatkin kalliimmiksi. Jalkapallon harrastaminen siten vaatiikin tämän takia yleensä myös rahallista panostusta.

Yhteenveto

Jalkapallo on monipuolinen laji, joka on saavuttanut suuren suosion Suomessa ja maailmallakin niin penkkiurheilijoiden kuin vedonlyöjien ja harrastajienkin keskuudessa. Se tarjoaa paljon jännitystä ja ajanvietettä ihmisille nuorista eläkeläisiin sekä amatööreistä ammattilaisiin. Jalkapallon pääsarjojen, otteluiden ja turnausten järjestämiseen liittyy myös paljon mainostamista, julkisuutta ja markkinointia. Siten tapahtumat ovat usein kaupallisia ja houkuttelevat monenlaisia toimijoita mukaan. Myös pelaajapalkkiot nousevat korkeiksi. Tapahtumat ovatkin usein hyvin kaupallisia ja näkyviä koko väestölle.

Jalkapallo tarjoaa paljon mahdollisuuksia vedonlyönnin osalta. Laji on helposti ymmärrettävä ja veikkauksen kohteita on runsaasti tarjolla. Jalkapallosta onkin usein helppo lähteä liikkeelle urheiluvedonlyönnin osalta. Vedonlyönnin kohteita riittää paljon, mutta toisaalta omaa tuntemusta voi laajentaa maantieteellisesti haluamaansa suuntaan. Valikoimaa ainakin riittää eivätkä vaihtoehdot lopu kesken ainakaan heti. Toki hiljaisempina kausina maantieteellisesti vaihtoehtoja on rajallinen määrä, mutta yleensä aina jossain päin maailmaa pelataan pelejä.

Pokaali

Usein kysytyt kysymykset

Jalkapalloa voi seurata Suomessa kentän laidalla. Suurimpiin otteluihin myydään pääsylippuja, mutta alemman tason otteluita voi seurata maksuttomasti. Osa peleistä on seurattavissa myös televisiosta sekä verkon välityksellä.

Jalkapallo on lähtöisin Britanniasta. Se keksittiin 1800-luvulla ja laji levisi brittiläisten merimiesten välityksellä ympäri maailmaa. Lajin keksijästä ei ole luotettavaa tietoa saatavilla.

Jalkapallon MM-kisat järjestetään joka neljäs vuosi. Jalkapallon MM-turnaus on järjestetty vuodesta 1930 lähtien. Vuonna 2026 turnaus kasvaa nykyisestä 32 joukkueesta 48 joukkueen suuruiseksi turnaukseksi.

Jalkapallon EM-kisat järjestetään joka neljäs vuosi. EM-kisat on järjestetty viimeksi vuonna 2020. Kilpailuihin osallistuu nykyään 24 joukkuetta. Menestyksekkäimmät maat ovat olleet kautta aikojen Saksa ja Espanja.